ARVOSTELUT

"Maa roihusi tuhoa ja elämänvoimaa Ilkka Hammon orkesteriteoksen kantaesityksessä.

 

Tulisymboliikan molemmat puolet – intohimoinen elämänvoima ja täydellinen tuhoutuminen – ovat Maan roihussa vakuuttavasti läsnä. Sävellys avautuu muutoinkin moniin suuntiin: kuulija voi lähestyä sitä sekä ajankuvana että intiiminä yksinpuheluna.

​

Yleisradion tilauksessa oli toivottu teokseen näyttävää roolia puupuhaltimille. Sekä Hammon instrumenttilähtöinen työskentelyote että puhaltajien – esimerkiksi Hanna-Kaarina Heikinheimon piccolohuilusoolojen ja Fatima Boix-Cantón es-klarinettisoolojen – taiturillisuus pääsivät dramaturgisesti hallitussa tulkinnassa oikeuksiinsa."

​

(Nuppu Koivisto-Kaasik, Helsingin Sanomat, March 15, 2024)

​

​​

​

"Ilkka Hammon orkesterinkäsittely on yhtä tarkoituksenomaista kuin virtuoosistakin. Hän liikkuu eri soitinryhmien välillä kuin kala vedessä [- -] Huomaan, että hänen RSO-debyyttinsä On the Horizonin yhteydessä kehuin teoksen sointuvia puolia sekä varmaa dramaturgista otetta. Kun hän nyt taas säveltää Radion sinfoniaorkesterille, nämä ominaisuudet ovat vahvistuneet ja syventyneet entisestään. [- -] Dramaattisesti muotoillut kohdat saavat voimansa lannistumattomasta energiasta. [- -] Tilaajan toiveesta Hammo on suunnitellut kiitollisia solistiosioita [- -]. Kaikki herkullisesti toteutettuina ja mielekkäästi integroituina kokonaisuuteen."

​

(Mats Liljeroos, Hufvudstadsbladet, March 14, 2024)

​

​​

​

"Aikoihin ei ole tullut kohdattua yhtä vaikuttavaa uutta teosta kuin Ilkka Hammon Spring Flames.

 

Vartin mittainen kappale kulkee kuin kirkas ajatus, orkesterin käyttö on luontevaa, ja ilmaisun keinot pitävät mielenkiinnon yllä. Hammolla on musiikillista sanottavaa, jonka hän ilmaisee Spring Flamesissa toisinaan lyyrisesti, mutta myös iskevästi ja tummin sävyin. Tässä kaksoisvalotuksessa tulee esiin sävellysaikaan osunut Venäjän hyökkäyssodan alku Ukrainassa. 

 

Erityisen hienosti Hammo on sijoittanut sävellykseensä ukrainalaisen kansanlauluteeman. Sitaatti ei törrötä irrallisena, vaan on täysin elimellinen osa teoksen olemusta ja hengitystä. Laina antaa kappaleelle tunnelmaa kiertämällä matalimmilla ja melankolisimmilla soittimilla, kuten bassoklarinetilla ja englannintorvella.

 

Teoksessa on nykymusiikille aika poikkeuksellista kauneutta, joka ei kuitenkaan tule esiin uusromanttisin elein vaan tasapainon, pelkistyneisyyden ja toiveikkuuden kautta. Yksi teoksen hienoimmista hetkistä on se, kun soolosello ja puupuhaltimet käyvät sopuisaa vuoropuhelua.

 

Teoksen päättäminen on oma taiteenlajinsa. Hammon Spring Flames loppuu juuri sillä hetkellä, kun sanottava on sanottu. Vähäeleisesti ja viisaasti. Matthew Hallsin johtama orkesteri soitti herkästi ja päättäväisesti. Uutuusteokseen oli paneuduttu täysillä."

 

(Harri Hautala, Aamulehti, 20.1.2024)

​

​​

​

"Tampere Filharmonian perjantaisen konsertin avasi Ilkka Hammon (s. 1983) koskettava ja monisyinen orkesteriteos Spring Flames. Kantaesityksenä kuultu Spring Flames käynnisti myös Tampere Filharmonian pirkanmaalaisilta säveltäjiltä tilaamien sävellysten sarjan.

 

Hammon teoksen eläväinen alku oli täynnä liikkuvaa energiaa, jousien pyrähtelyjä, vahvoja vaskia, kuulaita huiluja sekä oivaltavaa lyömäsoitinten käyttöä. Valo ja leiskunta kääntyivät musiikin edetessä uhkaavaksi tunnelmaksi, jonka tummuutta syvensivät alaspäiset, vähitellen hajoavat sävelkulut. Keskeiseksi elementiksi teoksen loppupuolella nousi bassoklarinetin herättelemä, viulutaiteilija Illia Bondarenkon keväällä 2022 tutuksi tekemä ukrainalaisen kansanlaulun teema, joka katkelmineen liikkui kauniisti teoksen käänteissä aina sen haipuvaan loppuun saakka. Hammon orkesterinkäyttö oli suuria linjoja ja hienoja yksityiskohtia sisältävän sävellyksen kaikissa vaiheissa monipuolista ja tarkkanäköistä."

 

(Kikka Holmberg, Kulttuuritoimitus, 20.1.2024)

​

​​

​

”Kihniöläislähtöinen Ilkka Hammo on viime vuosina tehnyt vahvaa nousua suomalaisten taidemusiikkisäveltäjien ykköskastiin. Ylä-Satakunnan musiikkiopistosta muusikontaipaleelle lähteneen Hammon sävellyksiä ovat tilanneet ja esittäneet muun muassa Radion Sinfoniaorkesteri, Tampere Filharmonia ja UMO Helsinki Jazz Orchestra. [– –] Tampereella kuultiin sunnuntaina 25. syyskuuta Ilkka Hammon sävellyskonsertti Tila ja avaruus. [– – ] Pirkanmaan musiikkiopisto [– –] oli erinomainen valinta konserttipaikaksi. Kitaran, huilun, alttoviulun ja cembalon sointivärit ja nyanssit pääsivät talon akustiikassa oikeuksiinsa ja tukivat Hammon lyyristä ja vivahteikasta ilmaisua. [– –] Kitaristi Olli Hirvasen tilauksesta syntynyt Ja kun sataa... huilulle ja kitaralle ja sen sivutuotoksena syntynyt kitaraminiatyyri Sateisen päivän elegia, molemmat vuodelta 2020, muodostivat vangitsevan kokonaisuuden. [– –] Sävellyksessä [Ja kun sataa…] oli vahvaa emotionaalista latausta ja draamankaarta, jonka muusikot toivat erinomaisella esityksellään hienosti esiin. [– –] Konsertin huipensi kolmiosainen Space Reflections. [– –] Musiikkiopiston tila portaikkoineen ja sivusaleineen mahdollisti muusikoiden sijoittelun salin vierelle ja yläpuolelle tavalla, joka loi sointimaailmaan maagisia lisäelementtejä. Kun osa soittajista soitti akustisesti kuivemmassa tilassa, osa pidemmän kaiun ja tilavaikutelman kanssa, syntyi kiehtovaa vaihtelua soiton eriytyneisyyden ja ilmavan avaruudellisuuden välille. Loistava toteutus sekä suunnittelun että soiton osalta.”

 

(Antti Nissilä, Ylä-Satakunta 3.10.2022)

​

​

"Ilkka Hammolta tilattu kantaesitys Silent Crossings sisälsi useampia säveltäjänsä nykymusiikkikoulutukseen viittaavia piirteitä: selkeiden ja vahvojen melodialinjojen sijaan sen painopiste oli enemmän kudoksissa, joista löytyi myös efektinomaisuutta ja joissa komppisektion rooli oli hyvin riisuttu tavanomaiseen nähden. Rikkaissa harmonioissa ja soitinnuksessa vilahteli tosin myös aimo annos jazztuntemustakin."

​

(Santeri Kaipiainen, Rondo-lehti, 15.4.2022)

​

​

"Ilkka Hammon A battuta (2019) on alkavinaan kuin epämääräisen juntan komentotango, vaan päättyy todella hienosti. Välissä kritisoidaan yhteiskunnan epäkohtia milloin kitarapuroin (Petri Kumela), huilusuvannoin ja sointivärilompoloin, milloin reippaammalla menolla. Pyrinnössä on paljon mustan huumorin pilkettä, sen sijaan modernistista koneangstia tuskin lainkaan."

 

(Jari Hoffrén blogissaan JälkiKAIKUJA korvaKÄYTÄVILTÄ 15.7.2021)

​

​

”Ilkka Hammon melodisessa, harmonisessa ja rytmisessä kielessä on samaan aikaan sekä nykyklassisen vakautta että jazzin herkkyyttä, rytmistä ajattelua ja virtausta. Hän on säveltäjänä yhtä lailla kotonaan pienempien kamarimusiikkiryhmien ja suurten yhtyeiden parissa. Hammo hallitsee erinomaisesti instrumentaalivärit, muodot sekä rakenteet ja luo draaman kaarta. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä, hän luo emotionaalisen yhteyden kuulijaan. Hänen musiikkinsa ei ainoastaan kosketa sielua vaan se saa myös uteliaaksi.”

 

(Ed Partyka, umohelsinki.fi, 24.9.2020)

​

​

”On the Horizon osoittautui kiehtovien tekstuurien sekä menevien osuuksien ja salaperäisten misterioso-taitteiden runsaudensarveksi. Se eteni varmoin ottein kohti informaation tiivistymistä neljän sävelen aiheeseen ja lopulta sulautumiseen kuin horisontin viivaksi. Magnus Lindberg -vaikutteita saattoi bongailla loppupuolelta, mutta omaa persoonallisuuttakin löytyi. Hammo kirjoittaa soittimille luontevasti - mutta ei kliseisesti - ja balansoi kaiken taitavasti. Tästä on hyvä jatkaa.”

 

(Vesa Sirén, Helsingin Sanomat, 29.9.2019)

​

​

”Och vilken debut sedan! Hammo tycks född till att komponera för orkester och han instrumenterar som en rutinerad mästare. Enligt tonsättaren kan stycket liknas vid en resa, ett narrativ utan konkret program. Nå, vilket icke-programmatiskt verk kan väl den definitionen inte appliceras på, men visst uppvisar de musikaliska horisonterna uppenbart måleriska, stundtals snudd på filmatiska, kvaliterer som osökt sätter fantasin i rörelse. 

 

Hammos tonspråk är, föga överraskande, utpräglat eklektiskt. Influenser från diverse håll - själv kommer jar på mig med att dra paralleller till bland annat Sebastian Fagerlund - samsas mödolöst till en syntes, som är lättillgänglig utan bli banal på ett sätt som bra temporärt känns aningen onödigt trendmedvetet. 

 

Vissa idéer hade i och för sig hållit för ytterligare utveckling - inte minst det alldeles mot slutet framträdande trumpettemat, som kunde ha förlänats en mer utpräglad deus ex machina-roll - men knappa tolv minuter är trots allt en begränsad duration och Hammo lyckas ändå hålla ihop helheten på ett dramaturgiskt klart tillfredsställande sätt. Den relativa opersonlighet, som ännu ställvis skiner ige nom har man gärna överseende med när uttrycket förefaller angeläget och i det stora hela gediget formulerat.”

 

(Mats Liljeroos, Hufvudstadsbladet 29.9.2019)

​

​

”Ilkka Hammon Melting Crystalsissa taas myöhäisromanttinen hehku yhdistyy ajankohtaiseen teemaan, ilmastonmuutokseen. Hammon teoksen vahvuus on sen loisteliaassa orkesteriasussa, johon säveltäjä on istuttanut vaivattomasti erilaisia sulamiseen liittyviä eleitä.”

 

(Harri Hautala, Aamulehti 28.8.2017)

​

​

​